2014/09/29

syyskuun eka ja vika


Kaksi kuukautta sitten viime postauksen. Joko aika seuraavalle? Mikä ettei.

Kuusi viikkoa takana sairastelua, potemista, kuumetta, vuotavaa nenää, tukkoista nenää, kutiavaa kurkkua, pihalle yskittyjä keuhkoja, miljoonia niistettyjä nenäliinoja, unettomia öitä höyryhengittimen kanssa, suunitelmien ja kokeiden lykkäystä, yleismaailmallista pahaa oloa. Jokohan lääkäriin? Vai vielä toiset kuusi viikkoa pyöriskelyä pöpöissä?



Lukion kolmas vuosi startattu vetämättömissä merkeissä. Kirjoitukset tiedossa onneksi vasta ensi keväänä. Autokoulu vuoden loppuun mennessä toivottavasti hoidettu ja pitkäaikainen kortti taskussa. Ja loputkin rahat lafkan kassassa.

Sisustuspuolella haaveilua, ohjelmia, lehtiä, blogeja, pilvilinnoja, kukkia. Tapettihulluus. Vepsäläisen kaunis kuvasto 2015 ja Koti ja keittiö 10/2014 postilaatikossa. Kesän hankintoja, löytöjä. Vuosi sitten hankitun kattovalaisimen kaikki neljä pientä lamppua palaneet vuoden sisällä ostosta, ensimmäinen heti kolmen kuukauden jälkeen. Nykyajan laatua? Oi kyllä.



Rakkaudessa tasaisen tasaista, muutamia onnenkumpareita siellä täällä. Kylmä ja pimenevä syksy – mikä oiva tekosyy käpertyä entistä useammin patterinsa viereen 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!